Miksi sitä yrittää pitää sitkeästi kiinni sovituista? Vaikka kuinka tiedostaisi oman kroppansa pettävän kaikilla mahdollisilla tavoilla ja voimien valuvan viemäriin . Miten sitä pettääkään kerta kerran jälkeen itseään kun ei suostu ymmärtämään omaa heikkouttaan. Miksi yrittää viimeiseen saakka kotikulmilla salata oman tilansa. Miksi  pyörätuoli on " häpeä" , tai siis se että sitä käyttää jonakin päivänä ja toisena taas ei. Miksi  " uskottavuus" on koetuksella kun voikin nousta ylös siitä ?  "Kyllä tämä tästä" , "Aina vois olla pahemminkin ", " Khyl mie jaksan " ,,, miksi pitää valehdella kerta toisensa jälkeen ? Mitäpä jos sanoisi suoraan ? Olisiko laiska, heikko, päävikainen? Vai onko se heikkoutta sittenkään jos  myöntää itselleen ja muille olevansa alituisesti sairas? Kun koppa  jaksaa mutta kroppa ei.

Mitä sitten kun kipu ei kuole huutamalla ?Eikä niitä varaosia kasva  vaikka mitä taikoja tekisi? Onko oikeus olla jaksamatta?